Valokuva-albumi

Kuvia voit selata NuoliAlas ja NuoliYlös tai Vierityspalkilla. Kuvat aukenevat joskus hitaasti.


==========================================================

HYVINVOINTIPÄIVÄ SIIKAJOELLA 6.9.2023
Näillä näkymin viimeiseen sotaorpojen tukirahoituksen turvin järjestettyyn huvinvointipäivään osallistui 34 oman yhdistyksen ja 8 Raahen kaatuneitten omaisten jäsentä.
Matka suuntautui ensin Siikajoen kirkkoon. Seurakuntamestari kertoi kirkon pitkästä historiasta. Ensimmäinen kirkko on rakennettu 1589, joka venäläiset polttivat. Nykyinen kirkko on otettu käyttöön 1701, joten ikää on 322 vuotta. Linkistä KIRKKO saat lisätietoa kirkosta. Sankarihautausmaa oli kaunis, hiljaisena ja arvokkaana metsän sylissä. Poistuimme Suomen sodan muistomerkin kautta siirtyäksemme seuraavaan kohteeseen Törmälän tilalle.
Se on Siikajoen varressa oleva maalaistalomiljöö, joka on muutettu vapaa-ajan käyttöön. Linkistä TÖRMÄLÄN TILA voit katsoa lisätietoa. Meitä oli vastassa tulokahvit ja puolen päivän jälkeen maukas karjalanpaisti.
Marianne Nylund kertoi Kol:in ja sotaorpojen tukirahoituksen ajankohtaiset kuulumiset. Ei hyvältä näytä mutta ollaan kiitollisia tähänastisesta.
Vesa Ojanperä kertoi Suomen sodan taisteluista Siikajoella hyvin seikkaperäisesti pukeutuneena sen aikaiseen sotilasasuun. Saimme näytteet lampaan villan käsittelystä lammastila Kurikan esittelyssä, jota Senja täydensi omalla kehruunäytteellään.
Rentouduimme talon nuoren emännän pitämässä tuolijumpassa sekä Pentin ja Harrin vetämässä yhteislaulussa.
Ennen lähtökahvia ja arpajaisia oli vielä aivojumpaa, tuo viheliäinen neliön rakentaminen. Onnistuihan se penellä avustuksella.
Päivä meni siivillä ja kaikki viihdyimme ja virkistyimme yhdessäolosta.

==========================================================

KESÄRETKI RAAHEEN 1.7.2023
Matka alkoi Oulun linja-auto asemalta suuntana Raahen linja-autoasema. Mukaan liittyi Raahessa asuvia yhdistyksen jäseniä ja yhteistyökumppaneitamme, Raahen kaatuneitten omaisten jäseniä.
Oppaan johdolla tehtiin laaja ja mielenkiintoinen kaupunkikierros. Tutustuttiin Raahen historiaan ja nykypäivään. Kierros päätettiin käyntiin Taitokeskuksen Himmelitaivaassa. Raahessa vietettiin Pakan päivää, jonka vuoksi väkeä oli runsaasti liikkeellä. Maukkaan Pekan päivänlounaan söimme ravintola Raahen Hovissa.
Matkan kohokohta oli Ahti Ahosen ohjaama kesäteatteriesitys MYSRKYLUON MAIJA. Vaikka tarina on tuttu, se koskettaa aina.
Kesämatka oli virkistävä. Mukana oli yli 40 tyytyväistä osallistujaa. Syksyllä tavataan taas.
Kuvia matkalta on tällä kerralla vähän niukanlaisesti.

==========================================================

KEVÄTKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET KUKKA-JA ELÄINPUISTO ESCURIALISSA 25.5.2023
Saaga Travelin Tivollibussin reipasotteinen kuski vei meidät ensin Tupoksen kalaravintolaan lohisopalle. Hyvin ravittuna jatkoimme matkaa Escurialiin. Vastassa oli Väinö Latvakoski, toinen omistajista. Hän kertoi eläinpuiston vaiheista ja vastasi kysymyksiimme. Aurinkoisessa säässä lähdimme kukin omaan tahtiin tutustumaan paikan eläimiin ja muihin nähtävyyksiin. Papukaija ihan selkosuomella toivotti PÄIVÄÄ, PÄIVÄÄ -tervehdyksellä astumaan papukaijataloon. Linnut olivat hyvin edustettuina. Uskomaton määrä oli erilaisia kanoja kauniissa höyhenpuvuissaan.
Mukavasti parituntinen vierähti eläinten parissa. Vierailun päätimme pullakahveihin ja arpajaisiin. Aivan lopuksi puheenjohtaja luovutti yhdistyksen standardin Väinölle. Hän on myös sotaorpo ja yhdistyksemme jäsen.
Oli hieno päätös kevätkaudelle, totesivat liki 40 retkelle osallistujaa. Toivotamme hyvää kesää kaikille.
Ecsurialista voi katsoa lisätietoja linkistä ESCURIAL

==========================================================

21.5.2023 KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄ
Oulussa kaatuneitten muistopäivä Intiön sankarihautaismaalla. Seppelpartiossa oli mukana eturivissä Kaatuneitten omaisten Oulun piirin lippu. Lippua kantoi Viljam Kulju. Seppele laskettiin yhdessä Oulun kaatuneitten omaisten ja sotaorpojen kanssa. Sirkka Ikonen edusti yhdistystämme. Tuomiorovasti Satu Saarinen piti puheen ja Tammenlehväkuoro esitti laulutervehdykset. Tällä kerralla arvokkaaseen tilaisuuteen oli saapunut vain harvalukuinen yleisö.
Muistojuhla korvattiin Merikosken laulun konsertilla. Tuomiorovasti Satu Saarinen, isä Tuukka ja uusi kaupunginjohtaja Seppo Määttä esittivät kuoroesitysten lomassa tervehdykset. Katso ohjelman linkistä OHJELMA
Kiitos tuomiorovasti Satu Saarisen puheen lämpimistä sanoista, lainaus: "Ajattelemme suurella kunnioituksella niitä koteja, joissa selvittiin raskaasta sodasta yhden vanhemman voimin. Sotaorpojenkin keski-ikä on jo korkea, mutta tiedän, että sisällänne asuu yhä se pieni lapsi, jonka elämän sota muutti. Halaan häntä lämpimästi."
Konsertti oli onnistunut valinta muistojuhlalle. Oli mukava kuunnella jo kansakouluajoilta tuttuja lauluja. Paikalle oli saapunut noin 100 kuulijaa 30 kuorolaisen lisäksi. Tilaisuus päätettiin seurakunnan tarjoamiin kahviin ja kuulumisten vaihtoon.

==========================================================

20.4.2023 VIRKISTYSPÄIVÄ PUDASJÄRVELLÄ
Paikalle saapui 8 Pudasjärvellä asuvaa sotaorpoa sekä Pekka Perä entisenä pudasjärveläisenä, Senja Lamberg ja Maire Jalander hallituksen edustajina.
Alkututustumisen ja lounaan jälkeen Katri Virtanen piti liikuntatuokion, jossa kevyen tuolijumpan lisäksi saimme tärkeää tietoa, miten liikunta vaikuttaa koko hyvinvointiimme niin henkiseen, fyysiseen kuin myös sosiaaliseen.
Lausuntataiteilija Pirkko Polvi lausui laajasta runovarastostaan Eino Leinon runon "Väinämöisen laulu".
Pekka kertoi numerotietoa Pudasjärven sodassa menehtyneistä. Voit katsoa tiedot linkistä SANKARIVAINAJAT. Pekka oli pominut koosteen sotaorpojen kirjoituksista sotaorvoista kertovasta kirjallisuudesta. Pekan esityksen voit katsoa linkistä SOTAORVOT. Kirjoitukset saivat meidät jakamaan omia kokemuksiamme ja muistojamme. Niitähän riittää.
Senja ja Maire päättivät tilaisuuden kertomalla ajankohtaisia kuulumisia yhdistyksen, liiton ja piirin asioista.
Virkistyspäivä oli antoisa ja virkistävä. Osallistujat totesivat, että kannatti tulla mukaan. Toivottiin, että yhteys säilyisi jatkossakin ja olisi mahdollisuus kokoontua yhteen pienenä ryhmänä.

==========================================================

MALLISKUUN 2023 KUUKAUSITAPAAMINEN LÄÄNIHALLITUSTALOSSA
Aleksinkulman ollessa vaalien takia pois käytöstä pääsimme vierailemaan Oulun Läänihallitustaloon. Peruspalvelu, oikeusturva ja lupayksikön johtaja Marja Siurua esitteli meille talon historiaa, joka alkaa vuodesta 1890 sekä nykyistä toimintaa. Linkistä AVI voit katsoa lisää tietoja. Rakennus on ainutkertaisen kaunis sekä ulkoa että sisältä. Toivottavasti rakennus saa säilyä kaupunkikuvassamme.
Alla muutamia kuvia.
Pentti kertoi ajankohtaista kuulumisista. Senja ja Maire kertoivat alkaneen vuoden ohjelmasta, josta olemme saaneet tietoa juuri postitetussa jäsenkirjeessä.

==========================================================

MLH:n TUETTU LOMA ROKUALLA 5-10.2.2023
Loma oli suunnattu KOL:in jäsenyhdistyksille. Ryhmämme osallistujat olivat Oulun seudun Sotaorvoista, Mari-Lapin Sotaorvoista ja Kaatautuneitten omaisista, Lapin Sotaorvoista, Suupohjan Sotaorvoista ja Kaatuneitten omaisista ja Vakka-Suomen Sotaorvoista.
Lomaohjelma oli tiivis ja monipuolinen. Rokua oli oivallinen paikka loman viettoon. Linkissä LOMAOHJELMA näkyy ohjelma. Mikon innostavassa ohjauksessa harjoitimme monenlaista liikuntaa unohtamatta teoriatietoa liikunnan ja ravinnon merkityksestä ikäännyttäessä. Nyt tiedämme, että kävelykunnosta, tasapainosta sekä riittävästä proteiinien saannista on syytä pitää huolta. Niihin saimme hyvät harjoitukset ja vinkit.
Tuetuille lomille kannattaa ehdottomasti hakea!
Alla muutamia kuvia lomaviikoltamme.

==========================================================

TAMMIKUUN KUUKAUSITAPAAMINEN 2023
Saimme puhujaksi emeritus maaherra Eino Siuruaisen. Hän kertoi perinnetyön historiasta ja taustoista. Esitys oli todella mielenkiintoinen ja antoi hyvän pohjan perinnetyön tärkeydelle ja tarpeellisuudelle. Jotta ymmärtää nykypäivää, on tunnettava menneisyys. Kuvissa puhuja ja hiirenhiljaa istunut kuulijakunta.

==========================================================

ITSENÄISYYSPÄIVÄ 2022
Itsenäisyyspäivää vietettiin perinteisin juhlallisuuksin. Oulun seudun Sotaorvot osallistuimme Intiön sankarihautausmaan juhlallisuuksiin seppeleen laskulla. Pirkko Ponkala ja Viljam Kulju laskivat yhteisen seppeleen Oulun kaatuneitten omaisten ja sotaorpojen kanssa.
Johtuiko Ukrainan sodasta, seremoniaa oli seuraamassa huomattavasti enemmän yleisöä kuin edeltäneinä vuosina. Se kertonee kunnioituksesta niitä uhrauksia kohtaan, joita itsenäisyytemme eteen on tehty, arvostamme itsenäistä maata samalla kun koemme huolta Ukrainan kansasta.
Alla muutamia kuvia tilaisuudesta.
YHDISTYKSEN 20 -VUOTISJUHLA 23.11.2022
Yhdistyksemme saavutti 20 vuoden iän samoin kuin moni muukin sotaorpoyhdistys tänä vuonna. Juhlaamme osallistui hieman yli 100 henkilöä. Kaukaisimmat jäsenemme olivat saapuneet Pudasjärveltä, Kestilästä ja Raahesta asti.
Ohjelma sisälsi musiikkia ja puheita sekä ansiomerkkien jaon. Aloitimme lohikeitolla ja päätimme kakkukahveihin. Linkistä JUHLAOHJELMA voit katsoa ohjelman tarkan sisällön.
Juhlapuheen piti piispa Jukka Keskitalo. Piispan niin kuin mudenkin puheissa tuotiin esiin sotaorpojen raskas taakka, jonka perheemme on kantanut isän menetyksen takia. Kiitollisuus vapaasta isämaasta ja huolemme Ukrainasta sävytti puheita.
Kaatuneitten omaisten liitto luovutti 4 kultaista ja 8 hopeista ansiomerkkiä kiitoksena yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä. Pekka Perä piti kiitospuheen ansiomerkkien saajien puolesta. Linkistä PUHE voi lukea puheen.
Alla olevat kuvat kertovat lisää juhlan arvokkaasta tunnelmasta.
KIITOS KAIKILLE JUHLAAN OSALLISTUNEILLE JOKO OHJELMAAN OSALLISTUVANA, KUTSUVIERAANA TAI YHDISTYKSEN JÄSENENÄ.
HENGELLISET JA KULTTUURIPÄIVÄT KOKKOLASSA 24-25.9.2022
Kahden vuoden tauon jälkeen suuntasimme Kokkolaan. Juhlaan lähti bussilastillinen osallistujia. Raahesta autoon nousi sekä oman yhdistyksemme väkeä että Raahen Kaatuneitten omaisten väkeä. Oli mukava matkustaa yhdessä. Päivät olivat kaikin puolin onnistuneet ja virkistävät. Pohjanmaan sotaorvot yhdessä KOL:in kanssa olivat järjestäneet päiville hyvän ja monipuolisen ohjelman. Musiikkiesityksissä tuli hienosti esiin Keski-Pohjanmaan kansanmusiikkiperinne soitoin, lauluin sekä tanssien muodossa. Linkistä JUHLAOHJELMA, voit katsoa päivien kulun. Huoltoviestistä voit lukea puheiden tekstejä. Alla muutamia kuvia lähinnä kirkosta ja pääjuhlasta.
Ensi vuonna suuntaamme matkamme Helsinkiin. Siinä onkin vähän enemmän haastetta, kaukana kun ovat.
KOKKIKERHO MARTTALASSA 15.9.2022
Tällä kerralla ohjelmassa olivat kasvis- ja vegaaniruoat. Keittiössämme valmistui emäntä Taina Pirkolan ohjauksessa seuraavaa: Maukas linssikeitto, Falafelpihvit Minttukastikkeen kera, Hunajaiset uunijuurekset, Parsakaali - punasipuli salaatti, Pehmeät perunarieskat ja Papu-porkkanalevite. Ateriamme kruunasi Martan marjakeikaus vaniljakastikkeen kanssa. Kahvikupposta unohtamatta. Mairen ja Leilan Linssikeittoon tuli chilistä ja inkivääristä liikaa potkua, jota piti hillitä kermalla. Noiden mausteiden kanssa syytä olla varovainen. Aulille ja Kaarinalle Martan marjakeikauksen vuoka teki pienet kepposet. Muuten kaikki onnistui nappiin. Mukava oli yhdessä kokata ja jutustella.
ROSVOPAISTITAPAHTUMA 5.8.2022 KEMPELEEN YHTENÄISKOULULLA
Myös me sotaorvot saimme kutsun osallistua Pohjois-Pohjanmaan sotaveteraaneille järjestettyyn viimeiseen Rosvopaistitapahtumaan. Tapahtumalla on yli 30 vuoden historia, joka on saanut alkunsa Leo Lastumäen tähdittämästä elokuvasta Lampaansyöjät.Tervehdyksissä muistettiin ja kiitettiin sotaveteraanien, lottien ja sodasta kärsineiden sukupolvien työtä. Luonnollisesti esiin tuli myös maailman tämän hetken tilanne, Ukrainan sota. Saimme nauttia sotilassoittokunnan monipuolisista musiikkiesityksistä runsaan ja hyvin hoidetun tarjoilun lomassa. Yhdessäolo päätettiin tilaisuuden toteuttaneen henkilökunnan ja yleisön yhteislauluun: Veteraanin iltahuuto, joka edelleenkin saa silmät kostumaa. Niin totta se on!
Alla muutama kuva tilaisuudesta.
2.7.2022 OOPPERAMATKA SUOMUSSALMELLE
Kesämatkan suuntasimme Kainuun vaaramaisemiin. Pääkohteemme oli Raatteentie ooppera. Ennen kesäteatteriin menoa nautimme maukkaan lounaan Vanhassa Kurimossa. Vanha Kurimo on toiminut monena mm vanhainkotina. Nyt hyvin entisöitynä se toimii ravintolana.
Ooppera oli koskettava, juuri tällä hetkellä liiankin ajankohtainen.
Paluumatkalla poikkesimme iltakahville Hepokönkäälle. Pienen kävelyn päässä kävimme kuuntelemassa kosken kuohuja.
Linkissä OOPPERA voit lukea Pertti Marttisen laatiman matkakertomuksen.
Alla kuvia Vanhan Kurimon pihalta, itse oopperasta ja kesäteatterista sekä Hepokönkäältä.
19.5.2022 KEVÄTKAUDEN PÄÄTTÄJÄISET LIMINGAN LUONTOKESKUKSESSA
Vietimme mukavan kevätpäivän Limingan lahdella tutustuen vesilintujen elämään ja muuttopuuhiin. Opastettu näyttely lintujen vuodesta kertoi kuvin, videoesityksin, linnunlauluin ja eri materiaalien muodossa kuten pesien, sulkien, munien, muutoreittien ja -aikataulujen avulla vuoden kierrosta lahdella. Mikä kuhina lahdella käykään keväällä. Ei ihme, että se kiehtoo lintuharrastajia. Mahdollisuus oli käydä kahdella lintutornilla itse katsomassa lintuja lahden ruovikossa. Olivatpa hyvin maastoutuneet, paljaalla silmällä ei juuri erottanut. Kiikari olisi ollut paikallaan, eipä sattunut mukaan. Kyllä linnut ovat mukavia!
Tietoja Limingan lahden luontokeskuksesta voit katsoa linkistä LINNUT
KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄ 15.5.2022
Kahden vuoden tauon jälkeen pääsimme viettämään Kaatuneitten Muistopäivää perinteisen ohjelman mukaan. Kuvia Sankaripatsaan ääreltä: lippulinna ja seppelpartio. Ensimmäisenä seppeleen laskivat Sirkka Ikonen Oulun seudun Sotaorvoista ja Erkki Manninen Oulun kaatuneitten omaisista ja sotaorvoista.
Muistojuhlan pitopaikkana oli Karjasillan kirkko. Puheissa toistui huoli Ukrainan sodasta ja sen tuomista rinnastuksista Suomen talvi- jatko- ja Lapin sotiin. Miten kallis onkaan oma maa. OHJELMA linkistä voit katsoa tarkemmat tiedot ohjelmasta.
DIGIKURSSI 21.3. - 2.5.2022 POHJANKARTANOSSA
Kurssille osallistui 12 innokasta kertaamaan ja oppimaan uusia taitoja tietokoneen käytössä.
31.3.2022 KOKKIKERHO MARTTALASSA
Tällä kerralla ohjelmassa oli erilaisten piirakkojen valmistus Taina Pirkolan ohjauksessa. Ruokalistalla olivat: Yrttinen kesäkurpitsa-porkkanagalette, Tomaattipiirakka, Suolainen porkkanakakku, Röpörieska, jonka päälle levitimme Timjami-sitruuna tuorejuustoa ja mukana oli vielä Talvinen vihersalaatti. Jälkiruoaksi valmistui Pehmeä mustikkapiirakka kahvikupposen kera. Kaikki onnistuivat hyvin ja maistuivat makoisilta. Mukaan saimme Marttojen hyvät ohjeet erilaisista piirakoista ja vähän muistakin leipomuksista.
19.3.2022 DIGIPAINOTTEINEN HYVINVOINTIPÄIVÄ hotelli Lasaretissa
KOL sotaorpojen tukiprojektin projektipäällikkö Marianne Nylund oli suunnitellut vähän erilaisen alueellisen hyvinvointipäivän. Digi maailman ihmeellisyysksiin oli tutustumassa 40 Pohjois-Suomen yhdistysten jäsentä. Kuvissa näkyy innokkaita pelaajia tableteilla ja steppilaudalla. Virtuaalilaseilla saimme tehdä merenalaisen ja kaupunki matkan. Lisäksi esillä oli erilaisia kodin turvaan liittyviä digitaalisia turvalaitteita. Oli mielenkiintoinen päivä.
VOIMA- JA TASAPAINORYHMÄ KUNTOSALI HUKASSA 10.1-14.3.2022
Voima ja tasapaino koheni Mirka Nevalan tiukassa, huumorin höystein ohjatussa kuntosalitreenissä. Kokoonnuimme 10 kertaa puskien välillä laitteilla ja välillä taas käyttäen muita kunnon kohottajia, kuten kuvista näkyy. Tosissaan otimme, koska toisinaan seuraavana päivänä tuntui, että raajat ovat vaihtuneet. Syksyllä saamme jatkoa tähän ja toivottavasti mukaan uusia kunnon kohottajia.
JOULUAATTONA 2021 KUNNIAVARTIO INTIÖN SANKARIHAUTAUSMAALLA
Kunniavartioon osallistuivat tänä vuonna yhdistyksemme jäsenistä: Pekka Perä, Leena Ruikka, Ritva Koivikko ja Maire Jalander. Koronasta ja kylmästä säästä johtuen sankarihautojen seutu oli hiljainen. Muutama kävi tuomassa kynttilän patsaan juurelle. Ensimmäinen kuva on otettu valoisan aikaan. Jokaisella haudalla paloi jo kynttilä. Sotaorpona ajattelen, että patsaan juurelle oli tuotu kynttilä toisella sankarihautausmaalla olevan isän muistoksi.
6.12.2021 ITSENÄISYYSPÄIVÄ INTIÖN SANKARIHAUTAUSMAALLA
Kipakassa talvipakkasessa vietettiin Suomen 104. Itsenäisyyspäivää. Satu Saarisen puhe ja Tammenlehvä kuoron laulut, lippupartio sekä seppeleiden lasku toivat arvokkaan tunnelman sankaripatsaan äärelle kokoontuneille itsenäisyyttä kunnioittamaan tulleille kaupunkilaisille.
Laskimme yhteisen seppeleen Oulun Kaatuneitten omaisten ja Sotaorpojen kanssa. Seppeleen laskijoita toimivat Pirkko Ponkala, Viljam Kulju ja Erkki Manninen.
24.11.2021 JOULUJUHLA
Koronakurimuksen keskellä pääsimme viettämään perinteistä joulujuhlaa Pyhän Tuomaan kirkon seurakuntasalissa. Paikalle oli saapunut liki 100 henkilöä, kaukaisimmat Pudasjärveltä asti. Ohjelman voit katsoa linkistä JOULUJUHLAN OHJELMA.
Onni Toljamo oli estynyt saapumaan juhlapuhujaksi. Tilalle saimme Jarmo Korhosen kertomaan "Sankarihautojen tarinat" projektista. Vihdoinkin pääsimme luovuttamaan kunniamerkit Esko Hutulle ja Eero Ukkolalle. Eero oli paikalla. Eskon kunniamerkki toimitettiin kotiin. Ohjelman lomassa nautimme pitopalvelun valmistaman jouluaterian. Juhla päätettiin arpajaisiin ja torttukahveihin. Mukava oli vaihtaa kuulumisia.
Yhdistyksen hallitus toivottaa Hyvää Joulua ja Kiitos kuluneesta vuodesta. Toivottavasti voimme jatkaa toimintaamme normaalisti tulevana vuotena.
Kiitokset myös Tuiran seurakunnalle tilojen käytöstä ja Petteri Tuuloksen koskettavasta puheesta sekä Tommi Hekkalan joululaulujen ja sotaorpovirren säestyksestä.
Alla kuvia Joulujuhlasta.
18.11.2021 PORINA- JA ASKARTELUPIIRI ALEKSINKULMASSA
Joulujuhla tulossa. Askartelimme pöytiin kaunistusta mukavien porinoiden parissa. Keskustelua herätti korona tilanne ja toki joulullekin soimme ajatuksia ja muisteloita. Senja antoi taas mukavaa puuhaa käsillemme ja aivoille. "No mitenkäs se menikään, mistä taitetaan?"
22.10.2021 KUUKAUSITAPAAMINEN ALEKSINKULMASSA
Vieraanamme oli Pohjanmaan sotaorvot ry:n sihteeri Tommi Sinko. Hän on koonnut tietoja Suomen kaikista sankarihautausmaista ja -patsaista /muistomerkeistä. Hän on käynyt henkilökohtaisesti kaikilla sankarihautausmailla ja selvittänyt historiatietoja valokuvin ja numerotiedoin kuten paikkakunnan asukasluku 1.1.1940, kaatuneitten, sotaleskien ja sotaorpojen lukumäärä, patsaan/muistomerkin suunnittelija ja paljastusajankohta. Siis mittava määrä tietoa.
Meille hän kertoi oman alueemme sankarihautausmaista ja -patsaista. Esitystä kuuntelemaan olimme kutsuneet Oulun kaatuneitten omaiset ja sotaorvot. Esitys oli todella mielenkiintoinen ja kertoi konkreettisesti, miten julmaa sota on. Valtakunnallisesti kaatuneitten keski-ikä oli 28 vuotta, sotaorpojen keski-ikä oli 3 vuotta. Tommilta ilmestyy nämä tiedot myöhemmin kirjana.
Kuvakoosteen viimeisessä kuvassa on kooste Oulun läänin tiedoista.
Aihetta sivuten, käy avaamassa Kotisivujen "LINKKEJÄ" sivulta linkki "Sankarihautojen tarinat". Molemmat täydentävät toisiaan. Perinnetyötä parhaimmillaan.
14.10.2021 TUFTAUSKURSSILLA TAITO SHOPISSA
Kädentaito- ja porinaryhmän 12 osallistujaa kokoontui Oulun Taito keskukseen opettelemaan tuftausta Johanna Lumilan johdolla. Olipa mukavaa puuhaa. Viisi tuntia kului siivillä taulua tehden ja välillä purkaen, joka olikin aivan liian helppoa tässä käsityössä. Porinat höystivät mukavasti yhdessäoloa.
Alla kuvia työn touhusta ja valmiista Senjan tekemästä LINTUNEN taulusta.
4-5.10.2021 HYVINVOINTIPÄIVÄT PIKKU-SYÖTTEELLÄ
Sotaorpojen tuki mahdollisti meille toisen kerran viettää yhdessä mukavat Hyvinvointipäivät. Pudasjärven Pikku-Syöte tarjosi hyvät puitteet, joskin vähän sumuiset ja sateiset tällä kerralla. Paikalle saapui lähes 50 osallistujaa. Ilo oli saada mukaan pudasjärveläiset yhdistyksemme jäsenet. Vietimme pari päivää monipuolisen ohjelman parissa virkistyen liikunnasta sisällä ja ulkona, esitelmien kuuntelusta, laulamisesta ja kuulumisien vaihatamisesta ja tietenkin hyvästä ruoasta. Iltaohjelman päätteeksi testasimme, miten on arpaonni kohdallaan, toisilla oli, toisilla vähän huonommin. Linkissä SYÖTTEEN OHJELMA näkyy ohjelmamme.
Kiitokset vieraallemme professori, oikeushammaslääkäri Helena Rannalle. Hän kertoin tapahtumarikkaasta ja vaarallisestakin työstään maailman kriisipesäkkeillä. Hän kertoi haudan merkityksestä, miten tärkeää omaisille oli saada oma läheinen tunnistetuksi ja saada haudata hänet oman maan multaan omin menoin. Tämä on ollut tärkeää myös meille suomalaisille.
Kuvat kertovat lisää päivien tapahtumista.
1-2.9.2021 Kasvisruokakurssilla Marttalassa
Kaksi innokasta ryhmää kokoontui Marttalaan kokkaamaan maukkaita kasvisruokia toiminnanjohtaja Taina Pirkolan opastuksella. Keittiössämme syntyi pääruokana Marttalan Kurpitsalasagne ja Kesäkurpitsarieskat Yrtti-valkosipuli levitteellä. Salaatiksi valmistimme Omena-fenkolisalaatin. Jälkiruoakana saimme suussa sulavan Omena-kaneli vaahdon. Hyvältä maistuivat, eikä ollut kaloreita paljon!
Alla kuvia 2.9 päivän ryhmän touhuista Marttalan keittiössä.
14.8.2021 KESÄJUHLA HONKAPIRTILLÄ
Kaatuneitten omaisten Oulun piiri vietti yhteistä kesäjuhlaa pitkän tauon jälkeen. Paikalle saapui 75 eri yhdistysten jäsentä. Juhlatoimikunta oli suunnitellut musiikkipainotteisen ohjelman. Juhlan toteuttamisessa oli mukana myös sotaorpojen tuki.
Erkki Manninen toivotti meidät tervetulleeksi ja piti päivän ohjelmalangat käsissään. Kuuntelimme monipuolisia musiikkiesityksiä ja välillä panimme lauluksi Pentti Kaustisen johdolla. Huumorista piti huolen Hannu Tarvaksen esittämät saagat. Leena Ruikka ohjasi meille musiikillisen liikuntatuokion. Kaija Sepponen kertoi sotaorpojen tukihankkeesta. Nina Harjulehdolla oli mielenkiintoinen esitys musiikin vaikutuksesta hyvinvointiimme. Ninan esityksen voit lukea LINKKEJÄ sivulta. Herkän hetken koimme, kun Jukka Kukkola aloitti päätössanansa lukemalla kotipitäjän, Nivalan sankarihautausmaalle saatettavan Aate Hautamäen kuolinilmoituksen. Pidimme hiljaisen hetken hänen muistokseen.
Honkapirtti tarjosi hyvät puitteet kesäjuhlalle. Sotiaskotisisaret valmistivat lohikeiton ja kahvit kuuluisten sotilaskotimunkkien kera. Mikäpä meidän ollessa. Voit katsoa ohjelman sisällön linkistä KESÄJUHLA. Alla muutama kuva esiintyjistä ja yleisöstä. Toivottavasti voimme tavata näissä merkeissä myös ensi kesänä.
30.6.2021 Neljän kirkon kierros ja Kierikki
Päiväretkellä tutustuttiin lähialueiden kirkkoihin sekä sankarimuistomerkkeihin. Matkalla oli mukana opas, joka kertoili mielenkiintoisesti kirkoista ja sankarimuistomerkeistä. Ensimmäinen kohde oli Kiimingin kirkko ja sieltä matka jatkui Kierikkiin, jossa lounastettiin. Seuraava kohde oli Yli-Iin kirkko. Mielenkiintoinen kohde, jossa kukaan ryhmäläisistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Siitä jatkoimme Iihin, jossa myös juotiin kuljettajan tarjoamat pullakahvit. Viimeinen kohteemme oli Haukiputaan kaunis kuvakirkko. Seurakuntamestari esitteli kirkon maalaukset hyvin elävästi ja mielenkiintoisesti.
Ensimmäisessä kuvassa on Iin kirkon alttaritaulu, jonka on maalannut Eero Nelimarkka. Se esittää Jeesusta opettamassa kansaa veneessä.
Toisessa kuvassa ryhmämme on Haukiputaan sankaripatsaalla. Sen on tehnyt kuvanveistäjä Evart Porila.
16.5.2021 KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN VIETTOA
Koronarajoitusten takia kaatuneitten muistopäivää vietettiin hiljaisesti kuten viime vuonna. Saimme kuitenkin muistaa sankarivainajiamme seppeleenlaskulla. Muut juhlallisuudet oli peruutettu.
Seurakunta oli kukittanut sankarihaudat kauniisti sinivalkoisin krysanteemin. Papin puheen jälkeen seurasi seppeleiden lasku. Jotakin jäi puuttumaan, kuoron laulu, soittokunta ja yhdessä laulettu virsi sekä seurakunnan kanssa yhdessä järjestetty muistojuhla. Toivottavasti vuoden päästä pääsemme takaisin entisiin juhlallisuuksiin.
24.12.2020 Kunniavartio
Kunniavartiossa seisoivat tänä vuonna eturivissä vasemmalla Pentti Kaustinen, joka toimi myös ryhmän johtajana. Hänen takanaan Sirkka Ikonen. Eturivissä oikealla seisoi Maire Jalander ja hänen takanaan Ritva Koivikko.
Eturivissä kuultua: perheen noin 3-4 vuotia lapsi kysyi isältään,"Ketä nuo ovat" osoittaen meitä. Isä vastasi "Sotamiehiä". Lapsi jatkoi, "Onko ne ihmisiä". Isä ilmoitti, että ovat. Toisen perheen lapsi kysyi "Ovatko nuo patsaita". Isä selittämmään, että eivät, ovat sotamiehiä, keskellä on patsas.
Kunniavartiossa seisominen oli jälleen mieleenpainuva kokemus. Ajatukset isästä ja sodasta nousivat mieleen. Toivottavasti perinteemme jatkuu.
12.11.2020 Porina ja taitopiiri kokoontuu
Porisijat ja taitajat työn touhussa. Tällä kerralla syntyi led valonauhalla valaistu käpykuusi. Edellisellä kerralla koristelimme makramee solmuilla lasipurkin. Tuloksena tuli led-kynttilälyhty. Ovathan kauniita kädentöitä! Senjan opastuksella syntyy mitä vaan. Porinoissa muistelimme, millä sanonnoilla ja sananparsilla äitimme opetti ja kasvatti meitä, kuten: "Päivät eivät ole päällekkäin vaan peräkkäin" jne. Siitäpä muistelemaan oman äidin sananparsia.
27-28.10.2020 Hyvinvointipäivät Rokualla
....ja kaikilla oli niin mukavaa. Päivät sisälsivät vesiliikuntaa, keppijumppaa, muisteloita ja ohjattua sekä omaehtoista ulkoliikuntaa Rokuan luonnossa. Illanvietto aloitettiin arpajaisilla. Herkkuämpäriarpa osui Maija Lappalaiselle. Kullervo Kukkula ja Sauli Saarela esittivät suosittuja sota-ajan lauluja. Lopuksi mekin panimme lauluksi vierailijoiden ja Pentin johdolla. Viimeisissä kuvissa näkyy ankaraa lomakkeen täyttöä. Ennen kuin Senja päästi kotimatkalle, oli jokaisen täytettävä palautelomake. Rokua tarjosi oivalliset puitteet Hyvinvointipäivien viettoon. Koronan vaatimat suojaustoimet olivat hyvin noudatettavissa. Mieli virkistyneenä ja vatsa hyvin ravittuna lähdimme kotia kohti.
25.9.2020 Kuukausitapaaminen juhlallisissa merkeissä
Aloitimme kuuntelemalla ylikonstaapeli Merja Rasinkankaan hyvän esityksen ikäihmisten arjen turvallisuudesta, joka antoi tietoa, miten toimia turvallisesti nykymaaliman melskeessä. Sen jälkeen oli Seppo Turusen juhlan vuoro. Pentti Kaustinen luovutti Sepolle KOL anoman kunniamerkin "Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan kunniamerkki kultaristein". Yleensä kunniamerkki luovutetaan Hengellisillä- ja Kulttuuripäivillä. Pentti kiitti Seppoa pitkästä puheenjohtajakaudesta. Yhdistyksen puolesta ojennettiin rahalahja ja kukkakimppu vaimo Leenalle, joka on ollut ja jatkaa edelleenkin hyvänä tukena yhdistyksen toiminnassa. Seppo esitti kiitokset muistamisesta ja hyvästä yhteistyöstä jäsenistön kanssa. Yhteistyö jatkuu edelleenkin vähän eri merkeissä. Juhlallisuudet päätettiin kakkukahveilla. Lopuksi Pentti kertoi vielä tulevista tapahtumista. Senja Lamberg kertoi sotaorpojen tukihankkeesta ja tulossa olevista Hyvinvointipäivistä. Maire Jalander kertoi tietotekniikka tutuksi koulutuksesta, jota saamme Vuolle opistolta. Niistä tarkemmin Ajankohtainen toiminta kalenterissa. Alla muutamia kuvia tilaisuudesta.
16.9.2020 Jäsenkirjettä postittamassa
Hallitus postittamassa jäsenkirjettä. Kirje ensin taitetaan, sitten sujautetaan kuoreen ja kuori suljetaan. Osoitetarra kuoreen ja lopuksi vielä postimerkki. Työn touhussa Pentti, Senja, Sirkka, Esko, Pirkko ja Maire kameran kanassa.
17.5.2020 Kaatuneitten muistopäivä
Koronapandemian takia muistopäivää vietettiin hiljaisesti. Oulussa laskettiin seppeleet Intiön hautausmaan sankaripatsaalle. Oulun seudun sotaorpojen puolesta seppeleen laski kunniapuheenjohtaja Seppo Turunen. Vaikka läsnä oli vain muutama henkilö, tuntui tilaisuus omalla karulla tavallaan juhlalliselta. Alla muutama kuva tilaisuudesta.
Muhoksella muistettiin kaatuneita virtuaalijumalanpalveluksen jälkeen. Tilaisuudessa yhdistyksemme jäsen Pekka Perä piti juhlapuheen, jonka voit lukea linkistä PUHE. Pertti Marttinen lausui kirjoittamansa runon Äidin suru. Runoon Pertti on kirjoittanut myös saatteen. Ne aukeavat linkeistä ÄIDIN SURU ja SAATE RUNOON
6.12.2017, Suomi 100 Oulun sankarihaudat
Suomi 100 Oulun sankarihaudat juhlavalaistuksessa.